Kyseenalainen snapper, palveluvirheet tekevät Cantina Laredosta pettymyksen

Cantina Laredo, Tivolin kylässä, on pieni ketju, jolla on upeita margaritoita viehättävässä ympäristössä, mutta palvelusta puuttui innostus ja ruoka ei ollut huippuluokkaa.

Olen kaukana elitististä; jotkut suosikkiravintoloistani ovat halvimpia, vähiten näyttäviä paikkoja, joita voit löytää, äiti- ja pop-paikkoja, jotka voivat olla pieniä ja melkein tuntemattomia, mutta joissa tarjoillaan makua täynnä ruokaa, joka välittää sitä valmistavien ihmisten intohimon.

Tämän pointti on tämä: En todellakaan koskaan ymmärrä, mikä saa ihmiset tukemaan ravintolan keskinkertaisuutta.

Kaikkialla laaksossa meillä on kymmeniä, pisteitä, ehkä jopa satoja todella hyviä, itsenäisesti omistettuja ravintoloita, mutta missä ovat linjat perjantai -iltaisin? Ketjujen kohdalla.

Luulen, että siellä on paikka ketjuille, mutta tässä on asia: Luonteeltaan he pyrkivät keskitiehen ja leikkaavat laajan karhon, joka ymmärrettävästi toimii kaikilta ihmisiltä. On joitain poikkeuksia, mutta suurin osa niistä - ja paikat, joissa on tapana vetää viivoja & ujo; - ovat vain OK.

Esimerkki tästä on Cantina Laredo, uusi paikka Tivolin kylässä Luoteis -Las Vegasissa, joka on pienen ketjun ulostulo. Ei väliä perjantai -iltaisin; viikonpäivänä, kun olimme siellä, paikka oli täynnä. Tilaa on laajasti uusittu ja se on upea, kaikki kivi ja puu ja erittäin avoin. Mutta ruoka ja palvelu? Vain OK.

Asiat alkoivat todella hyvin. Tarjoilijamme oli älykäs ja ystävällinen ja vitsaili hieman siitä, kuinka muistomme häviävät muutaman Cantina Laredon margaritan jälkeen. Ymmärsimme miksi, kun maistimme niitä; talon margaritat olivat erittäin hyviä ja sisälsivät ehdottomasti tequilakiintiönsä. Sipsejä ja kaksi keitettyä salsaa tarjoiltiin ja molemmat olivat selvästi keskimääräistä parempia, ohuet sirut (se on hyvä asia) lämpimiä, salsat, joista toinen oli melko mausteinen, ja joissa oli kunnioitettava syvyys monikerroksista makua, joka oli virkistävä muutos puutarhasta -lajike pico de gallo, jota yleensä saamme.

kuinka paljon richie sambora on arvoinen

Asiat olivat siis selvästi ylöspäin. Ja sitten.

Ensimmäinen oli iso palvelu ei-ei. Jotenkin sattumalta huomasin juoksijan lähestyvän viereisen pöydän paria kahden ruokalautasen kanssa, kun taas pariskunta ravisti päätään; selvästikään tämä ei ollut sitä, mitä he olivat tilanneet. Tarjoilijamme näytti selvittävän sekaannuksen. Voi, hän sanoi, että ne olivat meidän pääruokia - ja otti ne muiden ihmisten edestä ja asetti ne eteemme.

En tee minkäänlaisia tuomioita toisesta parista. En kiinnittänyt paljon huomiota, mutta he olisivat voineet olla maailman siisteimpiä ihmisiä, ja olen varma, että he eivät sylkemään ruokaani.

Mutta hän. Juuri se.

Olimme kuitenkin pelastettuja; emme vain saaneet alkupalaamme (se ei ole vielä tullut? tarjoilijamme sanoi, vaikka olimme tilanneet noin kaksi minuuttia ennen), mutta ne eivät olleet myöskään meidän pääruokaa, joten heidän matkansa jatkui.

kuinka paljon presidentti Obama tienaa vuodessa

Sitten juoksija toi aloittelijamme, uuden lisäyksen Cantina Laredon ruokalistaan, Quesadillas al Cangrejo (13,79 dollaria). Paakkurapujen ja vuohenjuuston täyttö ja vain ripaus mango-inkivääri-salsaa oli todella hyvä. Mutta sitä ympäröivät tortillat olivat ruskistuneet niin paljon, että ne olivat kovia, mikä vaikeutti niiden leikkaamista ja pureskelua.

Yksi asia, josta pidän todella Cantina Laredon valikosta, on se, että se ylittää tavanomaiset epäillyt, ja Enchiladas de Espinaca (11,59 dollaria) piti suuria lupauksia pinaatin, sienen ja Monterey Jack -juuston täytteen vuoksi. Mutta tässä on asia: vaikka täyte - ruokalaji, mikä tahansa - voi olla ensisijaisesti suolaista, se ei tarkoita sitä, että sen ei tarvitse sisältää sielua, ei mausteita, ja näin se melkein oli. Sivun pavut ja riisi heijastuivat siihen, että mustat pavut maistuvat ikään kuin olisivat tulleet suoraan tölkistä, riisi on tomaatin perusvärisi.

Tarjoilijamme houkutteli meitä erikoisuutena illalla, punainen snapper Veracruz (21,29 dollaria). Siinä olisi hänen mukaansa kevyt kermainen kastike, maustettu kapriksilla ja oliiveilla, eikä hän muista mitä muuta. Idea kuulosti loistavalta, mutta todellisuus ei vain vastannut, vaan muistutti minua kahdesta ravintolan totuudesta. ja toiseksi, kuten vanha ulkokirjoittaja kerran kertoi minulle, monet ravintolat ottivat punaisen snapperin pois valikosta, koska ryhmittäjä (ja vastaavat) oli tullut vähäisemmäksi.

Tämä pitää edelleen paikkansa, varsinkin kun Nevadalla ei ole valikkolainsäädäntöä, ja ongelmaa pahentaa epäselvät linjat, jotka erottavat kalalajit. Mutta kun maistin tätä, tiesin, että punaiset snapperit itkivät kaikkialla. Tämän pitäisi olla melko lievä, melko kiinteä kala, mutta sen sijaan se oli hieman kalaa ja pehmeää, melkein vetistä. Purppuranapsija? Ehkä, jos se olisi ollut jäässä pitkään. Ja luvattu kastike ei ollut vain kermainen, vaan erittäin haalea, vähän enemmän kuin öljy ja ehkä etikka, jossa oli muutamia puolikkaita vihreitä oliiveja, sipulia, muutama paloiteltu avokado ja juuri yksi kapris. Korianteririisi oli parempi kuin tomaatinvärinen, mutta viipaloitu kesäkurpitsa, vaikka ainakin tuoretta, oli vain varjossa raakaa.

Ja kun tarjoilijamme tyhjensi lautasemme, hän epäilemättä huomasi, että olimme syöneet vähän kalaa, mutta ei kysynyt, onko se kunnossa, ei kysynyt, halusimmeko koiralaukun, emme kysyneet mitään. Itse asiassa, ystävällinen tai ei, hän kysyi meiltä vain muutamia kysymyksiä illallisen aikana, mukaan lukien, kun hän tyhjensi alkuruoan, haluatko pitää veitsesi? (No, eikö häviöitä ehkäisevät ihmiset välittäisi? Ai, tarkoittaako tämä sitä, ettet tuo minulle puhdasta?) Ja haluaisitko toisen margaritan?

Ehkä tämä vetoaa väkijoukkoihin, jotka pakkaavat tämän pienen ketjun - näyttelyn sisustus ja riittävän vahvat margaritat, jotka menettävät muistisi. Koska ruoka ja palvelu ovat vain OK.